Studio 1 alkaa olla minun osaltani pulkassa: projekti on palautettu, portfoliokysymykset kirjoitettu ja loppuraportti viimeistä silausta vaille valmis. Niinpä on aika syventyä kurssin antiin.
Muistan kurssin alussa Eettisiä sääntöjä lukiessani ihmetelleeni, miten ihmeessä assari muka voisi tunnistaa jonkun toisen kanssa yhdessä kirjoitetun tai jostakin kopioidun koodin – koodin kirjoittamiseenhan oli selkeät ohjeet. Kurssin myötä vastaus oli kuitenkin helppo: koodi ei ole identtistä. Vaikka ohjeet ja lopputulos ovat samat, on toteutustapoja yhtä monta kuin tekijöitäkin, ja jokainen koodi on eri näköinen alkaen käytetyistä apumuuttujista ja päättyen käytettyyn luokkarakenteeseen. Enää en hulluimmissa kuvitelmissanikaan ajattele jonkun muun tuottavan samanlaista koodia kuin minä.
Studio 1 oli ainakin minulle todella työläs, koko syksyn ehdottomasti raskain kurssi, joka aiheutti paljon päänvaivaa ja toisinaan myös unettomia öitä palautuspäivän lähestyessä, minkä lisäksi se söi aikaa kaikilta muilta kursseilta. Toisaalta raskas kurssi myös yhdisti phuksiporukkaa: monina iltoina Paniikissa istui iso ryhmä koodaamassa ja yleensä toisia autettiin sen verran, minkä osattiin.
Vaikka Studio 1 olikin kursseista raskaiin – ajoittain tuntui, että aivan liian raskas – se oli myös antoisin. Asioita opittiin todella nopeasti yksinkertaisesti koodaamalla, ja sen myötä myös luottamus omaan itseen koodarina kasvoi. Tehtävien myötä ohjeistuksen selkeys ja yksiselitteisyys väheni, mikä aiheutti minussa epävarmuutta, mutta oli kiistämättä hyvä asia omien taitojen kehittymisen kannalta: eihän kukaan opi sanelemalla.
Koodauksen lomaan sijoittuneista essestehtävistä on paljon sanottavaa, sekä hyvää että huonoa. Esseetehtävät olivat usein hyvin mielenkiintoisia ja tietoa löytyi mm. Kalakirjasta, ja asioita selkeytti, kun ne sai panna paperille omin sanoin. Luettu teoria ei kuitenkaan ainakaan minulle ollut erityisen hyvä tapa oppia, sillä asiat jäivät teorian tasolla etäisiksi enkä ainakaan itse osannut esseitten jälkeen tuottaa käytännössä koodia, josta olin juuri kirjoittanut, yhtään sen paremmin kuin ennen niiden kirjoittamistakaan. Ainoa poikkeus tästä oli Poikkeukset-essee, jonka jälkeen poikkeusten käsitteleminen ja oman poikkeusluokan luominen olivat reilusti helpompia. Luulen tämän johtuneen siitä, että ainoana kaikista esseeaiheista poikkeukset oli rehellisesti yksiselitteinen.
Intoa esseiden tekemiseen latisti myös niiden vähäinen painoarvo kurssia arvosteltaessa: kun kokonaisarvo oli 10 prosenttia, jäi tulokseksi 2 % per essee, mikä oli mielestäni aivan liian vähän siihen työmäärään verrattuna, jonka ainakin itse niihin laitoin; sain innon pidettyä jokseenkin yllä aina viimeiseen Säie-esseeseeni saakka. Silti verrattuna esimerkiksi blogin painoarvoon esseiden painoarvo on surkean pieni: esseet ovat huomattavasti suuritöisempiä kuin ryhmäblogi, ainakin minun osaltani.
Blogi oli muutenkin ajatuksena hyvä, mutta minkäänlaista keskustelua ei ainakaan meidän blogissamme syntynyt. Sen sijaan VompattiRobotti ja Vombotti olivat hauskoja luoda, joskin varsinkin jälkimmäinen tuli niin pahaan väliin, että se hoidettiin useina yksilösuorituksina.
OLO-tapaukset olivat mukavan rentoja, mutta ryhmän into taisi hieman latistua syksyn lähetessä loppuaan, ja suuresta postIt -lappujen määrästä ja pitkällisistä pohdinnoista ja oman kysymyksen valmistelusta siirryttiin lähestulkoon yhteen lappuun per henkilö ja asian summittaiseen läpikäyntiin – ehkäpä OLOtapausten aiheet eivät enää saavuttaneet kohdeyleisönsä mielenkiintoa.
Ainoa, mitä olisin toivonut lisää, ovat luennot – ei niinkään CMapToolsin käytöstä, vaan koodaukseen liittyvistä aiheista, kuten rajapinnat ja Swing. Grafiikkaluento oli ainakin itselleni todella hyödyllinen projektin kannalta, joten uskon, että luennot myös muista aiheista olisivat selkeyttäneet koodista pyörällä olevaa päätäni esseitä paremmin.
Kokonaisuudessaan koen oppineeni eniten ohjelmointitehtävien (myös, tai erityisesti, oman projektini) avulla ja saanut jonkinlaisen käsityksen Java-ohjelmoinnin ihmemaasta, mutta en silti soisi myöskään esseetä, blogia ja olotapauksia poistettavan – tosin jotkin tapaukset ja painotusprosentit saattaisivat kaivata jonkinlaista uudelleenmiettimistä. Kurssi oli ainakin näin jälkeenpäin ajateltuna mukava ja sain oppia paljon. Silti olo on kurssin lähetessä loppuaan helpottunut, koska rutistus oli rankka.
Kiitos kaikille Vompateille ja assareille!
