Jos tapaus 8:n avaus sujui joulua odottavissa merkeissä, niin purku vei tämänkin aivan uudelle tasolle. Valmistautuminen tähän viimeiseen viralliseen tapaamiseen oli melkoisen olematonta itse kullakin ja oppimistavoitteiden läpikäynti oli ennätysnopeaa, koska ei ollut juurikaan läpikäytävää
Leppoisissa tunnelmissa saimme kuitenkin joihinkin oppimistavoitteiden kysymyksiin hieman selvyyttä.
Tapaus 8 käsitteli laivanupotuspelin mahdollista toteutusta. Ensimmäisenä tavoitteena oli miettiä, mitä swing-komponentteja pelissä käytettäisiin ja minkälainen layout pelillä olisi. Päädyimme siihen, että järkevin ratkaisu olisi tehdä yksi suuri paneeli, joka sisältäisi kaksi erillistä pienempää paneelia omille ja vihollisen aluksille. Nämä paneelit olisivat jaettu ruutuihin, jotka aseteltaisiin gridbaglayouttia käyttäen. Ruutujen ulkoasu taas muuttuisi sen mukaan, onko niihin ammuttu ja mahdollisesti osuttu vihollisen alukseen.
Toisena tavoitteena oli selvittää ylhäältä-alas – ja alhaalta-ylös -suunnittelun hyviä ja huonoja puolia. Tämän tavoiteen selvittäminen jäi hieman puolitiehen. Päädyimme kuitenkin siihen, että ylhäältä-alas -suunnittelussa pystytään paremmin keskittymään kokonaiskuvaan ja tällöin säästetään paljon mahdollista turhaa työtä, kun tarvittavat perustoiminnot on jo tiedossa. Yksityiskohtien jääminen ratkaisemattomiksi voi kuitenkin hankaloittaa ohjelman toteuttamista, koska tiedetä pystytäänkö suunnitellut asiat käytännössä toteuttamaan suunnitelman mukaan. Alhaalta-ylös -suunnittelussa taas etuna on käytännön ongelmien ratkaiseminen jo alkuvaiheessa, koska keskitytään enemmän itse toteutukseen, eikä niinkään kokonaisuuksiin. Toisaalta ohjelman kokonaiskuvan jääminen hämäräksi saattaa aiheuttaa ongelmia pienien yksityiskohtien yhdistämisessä ja voi aiheuttaa paljon ylimääräistä urakkaa jälkikäteen.
Kolmantena tavoitteena olleen laivoja asettelevan metodin miettiminen jäi lähinnä sille tasolle, että väittelimme siitä, mihin laivoja saa laivanupotuksessa sijoittaa ja mihin ei. Tavoitteesta ei siis varsinaisesti saatu mitään hyödyllistä irti. Totesimme vain, että metodin tulisi tarkastaa naapuriruudut laivojen varalta, koska laivoja ei saa sijoittaa vierekkäin. Sijoitettavaa laivaa tulisi myös pystyä kääntelemään ja nappia painettaessa se pompsahtaisi haluttuun paikkaan. Neljännen tavoitteen kolmiulotteinen grafiikka jäi lähes täysin käsittelemättä, koska kenelläkään ei ollut mitään tietoa asiasta. Nyt kävi näin. Viimeinen tapaus jäi ehkä turhimpana mieleen näistä kaikista. Luultavasti tämä johtuu motivaation puutteesta, mutta itse tapauskin jäi hieman liian abstraktille tasolle.