Kolmatta ohjelmointitehtävää on pakerrettu jo tovi, joten lienee aika luoda myös katselmus menneen javailun suloihin.
Javalaskareiden tärkeyttä ei voi painottaa tarpeeksi. Sijaiskeikkojen vuoksi jouduin jättämään väliin torstain ohjatun koodausrupeaman. Se kostautui tuntikausien mittaisena NullPointer-metsästyksenä. Oman koodin tuijotus kun aiheuttaa pahaa virhesokeutta.
Tehtävän pahinta antia olivat ehdottomasti HashMappien, taulukoiden sekä koordinaatiston hahmoittamisvaikeudet. Milloin mikäkin pyörii mihin suuntaan, ja mikä kuuluu milloin minnekin. Lauantaina olin vielä sen verran pahasti vaiheessa, että deadlinen muuttuminen 18 tunnilla oli kuin taivaan lahja. Valitettavasti sen eteen oli myös uhrattava yhdet yöunet lisää, joka rankaisi matikan välikokeelle budjetoitua aikaa.
Viimeisen osatehtävän generointi-metodin ratkaisin hyvin rumalla if-lause-helvetillä. Kunhan olisin saanut ensin jonkinasteisen ratkaisun valmiiksi oli tarkoituksena tehdä parempi, taulukoita käyttävä, generointimetodi, mutta aamuviideltä totesin resurssien olevan auttamattomasti loppu. AS:n mottoa lainaten, “aivan sama!”, ja parin kymmenen kilotavun tuotos lähti assareiden tuomittavaksi.
Vaikka seuraavaan tehtävään annettiin ruhtinaallisesti kolme viikkoa, onnistun jo auttavasti aistimaan sen lähettämän valon tunnelin päässä. Edellisten tehtävien hektiset koodausrupeamat takana, on helppo ajatella, että “tällä kertaa en jätä viime tippaan” – tai ehkä jätän. Lievä paniikki ruokkii luovaa ongelmanratkaisua.
(ainaki vielä) laillisten piristeiden voimalla,
Perttu
